Tavoite
Vahvistaa oppilaan käsitystä omista oikeuksistaan, erityisesti oikeudesta turvalliseen ja terveelliseen ympäristöön. Kehittää kykyä ilmaista omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan sekä sanoa oma mielipiteensä. Oppia suojautumaan ympäristön tupakansavulta tai sähkösavukkeen höyryiltä ja välttämään passiivista tupakointia/sähkösavukkeen käyttöä.
Toteutus
Opettaja lukee oppilaille Lauran tarinan (pdf). Sen jälkeen luokka keskustelee tarinan herättämistä ajatuksista:
- Missä tilanteissa tai paikoissa voi kohdata tupakansavua/sähkösavukkeen (vapen) höyryjä?
- Mitä silloin kannattaa tehdä?
- Mitä kannattaa sanoa aikuisille?
- Mitä tarinasta voi oppia? Tupakan savu on vaarallista… Tupakan savussa ei kannata olla… Kukaan ei saa altistaa minua tupakansavulle missään tilanteessa tai paikassa…
Oppilaat voivat myös piirtää Lauran kuvan tai oman kuvan tilanteesta, jossa tupakansavu häiritsee. Kirjoitustaitoiset lisäävät piirustukseen puhekuplan: mitä piirustuksen henkilö sanoo tilanteessa, jossa savu häiritsee? Vaihtoehtoisesti opettaja kirjaa lasten sanomiset erillisiin puhekupliin. Piirustuksista ja puhekuplista voidaan koota näyttely esimerkiksi vanhempainiltaan.
Oppilaat voivat myös tehdä tupakoinnin tai sähkösavukkeiden käytön kieltäviä julisteita koulun seinille.
Lauran tarina:
Rohkea Laura
Aamuaurinko paistoi kirkkaasti verhon raosta. Laura käänsi
unisena kylkeään, mutta hätkähti sitten ihan yhtäkkiä
hereille. Hän muisti, että tänään Mikko-eno tulisi käymään
pitkästä aikaa. Mikko-eno asui monen sadan kilometrin päässä,
mutta aina kun he tapasivat, heillä oli hyvin hauskaa yhdessä.
He olivat käyneet yhdessä ongella ja laskemassa mäkeä, ja kerran
he olivat rakentaneet majan takapihalle ja nukkuneet siellä yön
makuupusseissaan.
Keittiössä äiti ihmetteli, kun Laura saapui aamupalalle valmiiksi
pukeutuneena ja peseytyneenä.
”Huomenta, äiti! Haluan olla ihan valmis, kun Mikko tulee. Mitähän
me oikein tänään tehdään yhdessä?” Laura mietti.
”Huomenta, Laura. Mikko oli kovin salaperäinen. Hän sanoi, että
tahtoo yllättää sinut”, äiti sanoi ja kaatoi muroja Lauran kulhoon.
Laura istui pöydän ääreen lusikoimaan lautastaan tyhjäksi ja katseli
samalla ikkunasta, näkyisikö ulkona jo Mikon autoa. Murokulho
tyhjeni, samoin mehulasi. Laura jäi silti odottamaan keittiön
ikkunaan. Vihdoin aurinko välähti pihatielle kaartavan auton
sivuikkunoista ja Laura heilutti innoissaan tutulle hahmolle.
”No heipä hei, tyttö!” Mikko sanoi, kun Laura juoksi pihalle häntä
vastaan ja hyppäsi hänen kaulaansa.
”Mitä me tehdään tänään?” Laura kysyi uteliaisuudesta
pakahtumaisillaan.
Mikko laski Lauran maahan ja sanoi ovela hymy kasvoillaan: ”Kun
nyt kerran tuli näin hyvä ilmakin, niin mahtaisikohan sinusta olla
hauskaa mennä käymään huvipuistossa?”
”Joo!” Laura hihkui ja pomppi ympäri pihaa.
”Neiti on hyvä ja nousee sitten vain autoon. Minä käväisen vielä
kertomassa äidillesi, mihin olemme menossa”, Mikko sanoi nauraen.
Huvipuistossa tuoksui hattaralta ja popcornilta. Erilaiset
huvittelulaitteet pitivät jännittäviä ääniä: suhahtelivat,
puhkuivat ja viuhuivat, jotkut soittivat musiikkiakin. Laurasta oli
mahtavaa kuunnella ja katsella laitteiden pyörimistä. Mutta vielä
mahtavampaa oli tietenkin päästä itse mukaan pyörimään. Laura
kävi kolmessa erilaisessa karusellissa. Hän oli käynyt niissä myös
viime kesänä, mutta nyt oli paljon hauskempaa, kun Mikkokin
tuli niihin mukaan. Viime kerralla hän oli käynyt niissä yksin
ja heilutellut kyydistä äidille ja isälle, jotka eivät halunneet tulla
pyöriviin laitteisiin. Nyt Laura nauroi niin, että kyynelet valuivat
silmistä.
”Mennäänkö seuraavaksi vuoristorataan?” Mikko kysyi, kun he
astuivat neljättä kertaa alas eläinkarusellista.
Lauran vatsanpohjaa nipisti. Vuoristorata näytti kyllä hauskalta,
mutta samalla kovin isolta ja pelottavalta.
”Vaikuttaako se liian pelottavalta?” Mikko-eno kysyi arvaten
Lauran ajatukset.
”On se aika hurja”, Laura sanoi. Mietittyään vielä hieman hän
kuitenkin lisäsi: ”Mutta ei se varmaan liian paha ole. Mennään vain!”
Vuoristorata-ajelu oli pelottavinta, mutta samalla hauskinta, mitä
Laura muisti koskaan kokeneensa. Hän oli todella iloinen, että oli
uskaltanut lähteä mukaan.
”Sinä se olet melkoisen rohkea tyttö”, Mikko sanoi, kun he olivat
nousseet pois vaunusta, ”ja siitä palkkioksi tarjoan sinulle jäätelön.”
Laura valitsi kioskilta tötteröönsä mansikkajäätelöä. Se maistui
ihanan makealta ja pehmeältä. Kioskin läheltä vapautui juuri
penkki, jolle he istahtivat. Mikko kaivoi povitaskustaan tupakkaaskin ja sytyttimen. Hän sytytti tupakan ja kysyi: ”Maistuukos se
rohkeusjäätelö hyvältä?”
Tupakasta ja Mikon suusta leijaili savua, joka jäi ilmaan Lauran
ympärille. Laura ei enää maistanut jäätelön makua. Sen tilalle
tuli pahalta haisevaa savua, ja tuntui, että hengittäminenkin kävi
raskaammaksi. Laura tiesi, että tupakansavu on myrkyllistä, eikä
hän olisi halunnut hengittää sitä senkään vuoksi. Hän mietti, miten
voisi sanoa asian Mikolle niin, ettei tämä pahoittaisi mieltään tai
suuttuisi. Mahanpohjassa tuntui samanlainen nipistys kuin ennen
vuoristorata-ajelua. Hän katsoi kädessään olevaa rohkeusjäätelöä ja
päätti olla yhtä rohkea kuin vuoristorataan mennessään.
”Mikko, en oikein voi maistaa tämän jäätelön makua, koska
tupakansavu haisee niin pahalle ja häiritsee”, Laura sanoi varovasti.
Mikko katsoi hetken kädessään olevaa tupakkaa. Hämmästyksestä
toivuttuaan hän nousi ylös ja käveli läheiselle tuhkakupille, paineli
tupakan sammuksiin sen reunaa vasten ja heitti tupakan kuppiin.
Sitten Mikko palasi penkille Lauran luo, katsoi Lauraa silmiin ja
sanoi: ”Anteeksi, Laura. Oli tosi hyvä, että kerroit savun häiritsevän.
Aikuiset eivät aina tule ajatelleeksi kaikkia asioita. Minun ei olisi
pitänyt tupakoida tässä sinun vieressäsi.”
”Ei se mitään”, Laura vastasi helpottuneena, ”nyt jäätelö maistuu
taas tosi hyvälle.”
Sitten Lauran suu vetäytyi leveään virneeseen ja hän sanoi:
”Ja arvaa, mitä tehdään, kun olen syönyt tämän jäätelön?”
”En osaa arvata”, Mikko sanoi päätään pyöritellen.
Laura kikatti ja huudahti: ”Mennään tietysti uudestaan
vuoristorataan!”
Tarinan on kirjoittanut äidinkielen opettaja Jenni Hyötynen