Nikotiiniriippuvuus nuorella

Artikkeli käsittelee nikotiiniriippuvuutta nuorella, ja auttaa aikuista tunnistamaan ja ymmärtämään riippuvuutta paremmin.

Istun koulussa tuplatunnilla, olo alkaa olla tuskainen ja on vaikea keskittyä enää mihinkään. Ajatukset ovat seuraavassa välitunnissa, jolloin pääsen vihdoin laittamaan uuden pussin huulen alle. Viikonloppuna olisi edessä matka mummolaan, mutta ahdistaa jo nyt. Mummolassa on oikeasti ihan jees, mutta ahdistaa, koska siellä on tosi vaikea käyttää pusseja ja olo menee kamalaksi. Nyt mietinkin, että pitäskö keksiä joku syy, miksi en lähtisi ollenkaan.

Riippuvuus syntyy usein huomaamatta

Tältä voi kuulostaa nuoren nikotiiniriippuvuus, joka voi vaikeuttaa nuoren arkea monin eri tavoin. Tutkimuksista tiedetään, että mitä nuorempana nikotiinituotteiden käyttö aloitetaan, sitä suurempi riski on myös jäädä niihin koukkuun. Jos käyttö aloitetaan nuorena ja se jatkuu aikuisuuteen, lisääntyvät myös haitat käyttövuosien myötä.

Nuoruudessa aivot kehittyvät nopeasti ja hermoyhteydet vakiintuvat. Nikotiini häiritsee tätä aivojen kypsymistä, mikä voi aiheuttaa pysyviäkin muutoksia nuoren kehittyviin aivoihin. Aivojen kypsymisen häiriintyminen voi ilmetä esimerkiksi tunteiden sääntelyn sekä keskittymisen ja oppimisen vaikeuksina, impulsiivisuutena ja riskikäyttäytymisenä. Nuoren kehittyvät aivot ovat myös alttiimmat riippuvuuden synnylle.

Miksi nikotiini aiheuttaa aluksi positiivisia tuntemuksia?

Nikotiini sitoutuu nikotiinireseptoreihin ja sitoutuessaan vapauttaa useita eri välittäjäaineita. Välittäjäaineiden vapautuminen saa aikaan usein hetkellisiä myönteisiä kokemuksia, kuten mielihyvän, innostuksen, keskittymiskyvyn hetkellisen paranemisen tunteita. Elämä ja arkiset askareet saattavat alkaa tuntua intensiivisimmiltä. Kääntöpuolena on se, että aivot oppivat nopeasti, että nikotiini saa aikaan nämä palkitsevilta tuntuvat reaktiot ja alkavat himoita tätä myrkkyä lisää.

Kun hyvä olo kääntyy riippuvuudeksi

Aivot tottuvat melko nopeasti nikotiiniin ja kehittyy sietokyky, jolloin tuotetta tarvitaan yhä useammin ja suurempia määriä, jotta saataisiin samanlaisia tuntemuksia kuin ensimmäisillä kerroilla. Lisäksi normaalit tyydytystä ja mielihyvää tuottaneet asiat arjessa eivät enää tuotakaan samaa tyydytystä, vaan siihen tarvitaan nikotiinia.

Ihminen etsii luontaisesti mielihyvää tuottavia asioita, joita arjessa on useita, kuten liikunta, musiikki, syöminen ja sosiaaliset suhteet. Nikotiini aktivoi tätä samaa aivojen palkitsemisjärjestelmää ja käytön jatkuessa myös heikentää näiden arjen mielihyvää tuottavien asioiden vaikutusta. Aivojen palkitsemisjärjestelmän toistuva aktivointi nikotiinin avulla on usein alkusysäys riippuvuuden syntymiselle.

Nikotiini saavuttaa aivot nopeasti, joten myös sen tuottamat positiiviset reaktiot saadaan nopeasti, mikä tekee nikotiinista hyvin koukuttavan. Riippuvuus voi syntyä nopeastikin, varsinkin markkinoille tulleiden uusien tuotteiden, kuten sähkösavukkeiden eli vapejen ja nikotiinipussien myötä, koska niissä nikotiinimäärät ovat usein moninkertaisia verrattuna esimerkiksi perinteiseen tupakkaan.

Fyysinen riippuvuus – vieroitusoireet iskevät nopeasti

Fyysinen riippuvuus syntyy, kun aivot tottuvat ja sopeutuvat nikotiiniin. Nikotiini poistuu elimistöstä nopeasti, jolloin myös ensimmäiset vieroitusoireet voivat ilmetä jo kahden tunnin kuluttua edellisestä annoksesta. Yleisimpiä vieroitusoireita on muun muassa ärtyneisyys, kärsimättömyys, ahdistuneisuus ja keskittymisvaikeudet.

Uusi annos nikotiinia lievittää hetkellisesti vieroitusoireita, jolloin olo taas helpottaa. Tämä voi saada käyttäjän uskomaan, että nikotiini on hyväksi ja se auttaa näissä epämukavissa tunteissa. Tässä vaiheessa nikotiinin aikaansaamat mahdolliset välittömät positiiviset tuntemukset kuitenkin muuttuvat vieroitusoireiden hoitamiseen uudella nikotiiniannoksella.

Psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus vahvistavat riippuvuutta

Nikotiiniriippuvuuteen kuuluu myös psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Yksi syy nuorilla käyttää nikotiinituotteita on vaikeiden tunteiden hallinta. Psyykkinen riippuvuus tarkoittaakin, että nikotiinituotteista haetaan apua pahaan oloon. Nuorten kohdalla tulisikin vahvistaa nuoren mielenterveys- ja tunnetaitoja, kuten stressinhallintaa ja tunnesäätelyä, jotta nuorella olisi työkaluja käsitellä elämään ja nuoruuteen kuuluvia vaikeita tunteita.

Usein nuorten kuulee sanovan, että tämä on vain tapa, jonka voin lopettaa koska vain.  Kuitenkin juuri tapa ja tottumus voivat olla syitä käytön jatkumiseen. Aivot ehdollistuvat nopeasti siihen, missä tilanteissa tuotteita käytetään ja jo pelkkä tämän tilanteen ajattelu voi laukaista mielihyvän kokemuksia ja saada aikaan voimakkaan nikotiininhimon.

Nuorten kohdalla myös sosiaalisella riippuvuudella on iso rooli. Yksi yleisimmistä syistä nuorilla käytön aloittamiselle ja käytön jatkumiselle on kaverit ja kaveripaine. Käyttö liittyy usein tiettyyn kaveriporukkaan ja sosiaaliseen tilanteeseen, jolloin näissä tilanteissa käyttö on yleisempää.

Riippuvuuden syntyyn ja sen jatkumiseen vaikuttavat yksilön psyykkiset, fysiologiset ja perinnölliset tekijät sekä ympäristötekijät, jotka korostuvat erityisesti nuorilla.  Sen vuoksi on tärkeä vahvistaa nikotiinittomuutta juuri nuorten keskeisissä arkiympäristöissä, kuten harrastustoiminnassa ja oppilaitoksissa. Nuorten on saatava kasvaa ympäristössä, joka mahdollistaa nikotiinittomuuden ja riippuvuudesta eroon pääsemisen. Nuoren arkiympäristöissä nikotiinituotteet ja niiden käytön ei tulisi olla osana arkea, olla tapa viettää aikaa tai väline kuulua joukkoon eivätkä ne saisi millään tavalla normalisoida tuotteiden käyttöä.

Miksi on tärkeää keskustella myös riippuvuudesta?

Nuorten voi olla vaikea tunnistaa riippuvuuden oireita itsessään ja moni nuorista uskookin, ettei voi tulla riippuvaiseksi. Sen takia onkin tärkeä keskustella nuoren kanssa myös riippuvuuden synnystä, oireista ja sen eri muodoista. Jos nuori tiedostaa riskin riippuvuuden synnylle, se voi suojata tuotteiden käytön aloittamiselta jopa paremmin kuin tietoisuus käytön haitoista.

Nuorten nikotiiniriippuvuuden ehkäisyssä ja tunnistamisessa aikuisen rooli on keskeinen. Kun aikuisena ymmärtää nikotiiniriippuvuuden syntymekanismeja, on helpompi tunnistaa riippuvuuden varhaisia merkkejä ja ottaa asia puheeksi nuoren kanssa rakentavasti. Aikuinen voi omalla toiminnallaan vahvistaa nuoren tunnetaitoja ja tarjota vaihtoehtoisia keinoja käsitellä tunteita ja selvitä eri tilanteista ilman nikotiinia. Myös aikuisen tuki riippuvuudesta eroon pääsemisessä on keskeinen. Turvallisena aikuisena voit kulkea nuoren rinnalla kannustaen ja tarjota työkaluja tuotteiden käytön lopettamiseen.

Lue myös miten voit tukea nuorta riippuvuudesta eroon pääsemisessä:

Lähteet

Tobacco in Australia. Facts & Issue. Addiction and the adolescent smoker: https://www.tobaccoinaustralia.org.au/chapter-6-addiction/6-13-addiction-and-the-adolescent-smoker

Nicotine use among children and young people. Consequences and prevention. Vestbo, J., Andreasen, J.T., Bast, L.S., Lund, L. & Pisinger, C.  2023. https://vidensraad.dk/sites/default/files/node/field_downloads/vff_nicotine_rapport_DIGI_spread_01.pdf

Addiktion neurobiologia. 2018. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. Vol 134 (20), 2031–8.  https://www.duodecimlehti.fi/duo14556

Tupakka- ja nikotiiniriippuvuus – Heloma ym. 2022- Duodecim

Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito. Tarnanen, K., Winell, K. & Pöllänen, M. 2024. Duodecim Terveyskirjasto. Käypä hoidon potilasversiot. Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito – Terveyskirjasto

Nikotiiniriippuvuus. Alkoholi, tupakka ja riippuvuudet. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Mitä on tupakkariippuvuus – THL

Tupakointi ja nikotiiniriippuvuus. Pietilä, K. & Ahtee, L. 1999. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. Vol. 115(3): 237–0.  Tupakointi ja nikotiiniriippuvuus

Tupakka- ja nikotiiniriipuvuus. Winell, K., Kurko, T. & Korhonen, T. 2023. Duodecim Käypä hoito.

Katso myös nämä

Katso kaikki materiaalit täältä

  • Tietopaketit

    Nikotiinittomuus on ekoteko

    Tupakantumppi on maailman yleisin roska ja tupakka- ja nikotiinituotteet päätyvät mikromuoviksi vesistöön ja lopulta...

  • Tietopaketit

    Miten tukea nuorta nikotiinin käytön lopettamisessa?

    Aikuiset ovat tärkeässä roolissa nuorten nikotiinituotteiden käytön ehkäisyssä ja lopettamisen tukemisessa. Puheeksi ottamisella, kannustuksella...

    Lue lisää

    Lopettamisen tuki

  • Nikotiiniton urheilu -työkalut Tietopaketit

    Miten keskustella nikotiinimyyteistä nuorten urheilijoiden kanssa? – Valmentajan opas

    Kuinka keskutella nikotiinin vaikutuksista urheiluun nuorten kanssa? Tutustu valmentajan oppaaseen.

    Lue lisää

    Nikotiiniton urheilu

Edellinen
Seuraava