Tiesitkö, että jopa kolmasosa seuranuorista on kokeillut tai käyttää vapea?
THL:n (2025) mukaan vape (sähkösavuke) ja nikotiinipussit (ei sisällä tupakkakasvia), ovat nyt yläasteikäisten yleisimmin käytetyt nikotiinituotteet. Tuoreen LIITU-tutkimuksen (2024) mukaan jopa kolmasosa urheilevista seuranuorista on kokeillut tai käyttää vapea.
Voimistelupäivillä tekemästämme kyselystä onneksi vain noin 5 % nuorista kertoi käyttäneensä mitään nikotiinituotteita. Tämä on ilahduttavaa ja kertoo siitä, että voimistelevien nuorten keskuudessa nikotiinittomuus on vielä vahva normi. Nuoret kuitenkin kertoivat, että tuotteiden käyttöä näkyy kyllä muualla kuin voimisteluharrastukssessa, esimerkiksi koulussa tai kaveripiirissä.
Voimistelijoilla on tietoa nikotiinin haitoista – mutta väärinkäsityksiäkin esiintyy
Nikotiinimyytit -tietotestin ja keskustelujen perusteella voimistelijat tietävät hyvin nikotiinin haitoista. Kysyimme Voimistelupäivillä ”Miksi voimistelijan ei kannata käyttää nikotiinituotteita?”, saimme paljon hyviä vastauksia kuten nikotiini heikentää kuntoa, tekee treenaamisesta raskaampaa ja haittaa lihasten toimintaa. ”Silloin ei voi treenata hyvin”, ”keho menee huonoon kuntoon” ja ”silloin ei jaksa” kiteyttivät sen, miksi moni voimistelijoista haluaa pysyä nikotiinittomana.
Useissa vastauksissa korostui myös riippuvuus ja muut ulkoiset vaikutukset kuten ”siihen jää koukkuun”, ”siihen menee turhaa rahaa” ja ”se ei ole hyväksi sinulle”. Yksi nuori tiivisti viestin osuvasti:
Nikotiini ei tee hyvää kenellekään. Jos käytät, lopeta. Jos et käytä, älä koskaan aloita.
Vaikuttaako pelkkä nikotiini suorituskykyyn tai keuhkoihin?
Tapahtumatorin pisteellä tehdyn tietotestin tulokset paljastivat myös, että noin 18 % vastaajista ajatteli, että pelkkä nikotiini ei vaikuttaisi suorituskykyyn tai keuhkojen toimintaan. Tämä on huolestuttavaa, sillä juuri tällaista terveellisempää ja haitattomampaa mielikuvaa tupakka- ja nikotiiniteollisuus pyrkii uusista tuotteista luomaan.
Todellisuudessa nikotiini on myrkky, joka supistaa verisuonia, nostaa sydämen sykettä ja heikentää hapen sekä ravintoaineiden kulkeutumista lihaksiin. Tämä vaikuttaa heikentävästi lihasten toimintaan sekä urheilusta palautumiseen. Nikotiini imeytyy verenkiertoon ja vaikuttaa sen myötä kaikkialla kehossa, myös keuhkoissa. Se siis heikentää keuhkojen toimintaa ja aiheuttaa pitkään jatkuessa tulehdustilan. Nikotiinituotteita käyttävän keho on rasitustilassa jo ennen urheilusuoritusta.
Huolestuttavaa on, että uudet nikotiinituotteet kuten nikotiinipussit tai vape, voivat sisältää nikotiinia jopa vaarallisen paljon. Makuaineet kuten mentoli voimistavat nikotiinin imeytymistä kehoon.
Voit lukea lisää nikotiinin vaikutuksista urheiluun tästä:
Ennaltaehkäisevät keskustelut tulisi aloittaa jo 9-vuotiaiden kanssa
Voimistelupäivillä kohtaamistamme aikuisista 20 % ajatteli, että nikotiinituotteista puhuminen voisi lisätä nuorten kiinnostusta niitä kohtaan. Tämä on yleinen huoli, mutta tutkimusten mukaan avoin ja arvostava keskustelu ehkäisee käyttöä ja vahvistaa nuoren päätöstä pysyä nikotiinittomana. Nuoret kuulevat tuotteista kavereiltaan ja somesta, ja sieltä saatu tieto ei välttämättä ole paikkaansa pitävää. Käypä hoito suosituksen (2024) mukaan ennaltaehkäisevät keskustelut tulisi aloittaa jo 9-vuotiaiden kanssa.
Keskustelun lisäksi ympäristön antama esimerkki vaikuttaa paljon. Voimistelupäivillä tekemämme kyselyn tulosten mukaan 43 % nuorista on nähnyt aikuisten käyttävän nikotiinituotteita voimistelun seuratoiminnan aikana. Tämä on huolestuttavaa, sillä tiedetään, että nuoret eivät tee valintojaan pelkkien faktojen perusteella, vaan ottavat mallia ja omaksuvat terveyskäyttäytymisen mallin ympäristöstään ja lähiaikuisilta.
Aikuisten luomalla ilmapiirillä, keskusteluilla ja esimerkillä, tai sen puutteella, on suuri vaikutus nuorten päihteisiin liittyviin asenteisiin ja valintoihin.
Kolme vinkkiä nikotiinista keskusteluun urheiluseurassa:
- Kysy ja kuuntele valistamisen sijaan: ”Mitä ajattelette nikotiinituotteista?” tai ”Oletteko huomanneet, että teidän ikäisillä nuorilla olisi tuotteiden käyttöä?” ”Tiedättekö millaisia vaikutuksia nikotiinituotteilla on urheiluun tai terveyteen?”
- Keskustele osana terveellisiä elintapoja: Nikotiinittomuus on osa urheilullisia elintapoja. Se liittyy jaksamiseen, suorituskykyyn, palautumiseen ja kehon yleiseen hyvinvointiin, juuri niihin asioihin, joita urheilussa arvostetaan.
- Muista, ettei tarvitse olla nikotiinin asiantuntija: Avoin asenne ja kuunteleminen luovat hyvät lähtökohdat keskustelulle.
Tietoa ja tukea nikotiinittomuuden edistämiseen on tarjolla
Syöpäjärjestöjen Nikotiiniton urheilu tarjoaa maksuttomasti tietoa, tukea ja materiaaleja nikotiinittomuuden tukemiseen urheiluympäristössä. Seuraa meitä Instagramissa @nikotiinitonurheilu ja tutustu Nikotiiniton urheilu toimintamalliin. Saat verkkosivuiltamme ajankohtaista tietoa, vinkkejä ja materiaalit käyttöösi.
Nuorille urheilijoille suunnattua tietoa, urheilijoiden tarinoita ja tietotestejä löydät www.fressis.fi/urheilu-sivustolta.
Meidät voi tavata myös Olympiakomitean Tähtiseurapäivillä Helsingissä 4.10.2025. Tervetuloa tutustumaan Nikotiiniton urheilu pisteelleemme ja keskustelemaan aiheesta kanssamme!
