Vaikuttajayhteistyöt nuorten terveyden edistämisessä

Miksi vaikuttajayhteistyötä? 

Fressiksen nuorille suunnattujen vaikuttajayhteistöiden kautta levitetään tietoutta terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista sekä motivoidaan nuoria terveellisten elintapojen pariin kannustamalla ja positiivisia esimerkkejä kertomalla tai näyttämällä. Vaikuttajien kautta saavutetaan toivottua kohderyhmää tehokkaasti ja pystytään tuottamaan sisältöjä nuoria kiinnostavalla tavalla. Yhdessä tuotettujen sisältöjen avulla pystytään myös mahdollisesti antamaan nuorille vertaistukea tai samaistumisen kokemuksia.

Vaikuttajavideoita voi hyödyntää vapaasti nuorten kanssa esimerkiksi opetuksessa tai keskustelun tukena!

Mitä on tehty ja millaisia tuloksia saatiin aikaan?

Vuoden 2023 Vaikuttajayhteistyöt pitivät sisällään kaksi pääteemaa: nikotiinituotteet ja aurinkoterveyden. Kolmen vaikuttajan kanssa tuotetut Youtube-videot keräsivät yhteensä yli 75 tuhatta yksittäistä katselua ja laadullista palautetta sisällöistä saatiin yhteensä 263 videon katsoneelta nuorelta.


Tubettajat Jennysvoices ja Tinke tuottivat videot, joiden tarkoitus oli nostaa esille sähkösavuketta ja nuuskaa ilmiönä, herätellä ajattelemaan omaa tai läheisen tuotteiden käyttöä sekä näiden myötä ohjata pysymään erossa tuotteista tai lopettamaan käytön. Tinken video kertoo hänen henkilökohtaisista kokemuksistaan nikotiinituotteita käyttävän kumppanin kanssa sisältäen faktatietoa ja vinkkejä lopettamiseen. Jennysvoices video herättelee tunnistamaan nikotiinituotteiden piilomainoksen ja sopiikin hyvin käytettäväksi myös opetustilanteessa.

Videoiden palautteesta selviää mm. että yli 97% (N=190) katsoneista kokee, että se motivoi pysymään erossa nikotiinituotteista. Avoimessa palautteessa useat vastaajat kertovat kokevansa vaikuttajayhteistyöt hyväksi keinoksi nikotiinituotteista faktatiedon levittämiseen.

Voit katsoa ja vinkata videot nuorille näistä linkeistä:

Tinke: ”Tällainen on mun unelmakumppani!”

Jennysvoices: ”Tunnistatko tupakka- ja nikotiinituotteiden piilomainonnan?”


Tubettaja Mikirotta tarttui aurinkoterveys teemaan, jossa tarkoitus oli herätellä nuoria ymmärtämään mitä aurinkoterveys on sekä jakaa tietoa ja kannustaa nuoria nauttimaan auringosta turvallisesti, itsensä suojaten.

Videon katsoneiden palautteesta selviää, että 100 % (N=73) kokee videon saaneen suhtautumaan myönteisemmin UV-säteilyltä suojautumiseen ja 99 % kertoo, että aikoo videon katsomisen myötä suojautua UV-säteilyltä.

Mikirotan videon löydät täältä:

Mikirotta: “Te kysyitte – mä testaan”