Tietopaketit

Tupakkalaki

Suomen tupakkalain tavoitteena on tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä. Tupakkalain avulla säädellään tupakka- ja nikotiinituotteiden myyntiä ja markkinointia sekä suojellaan nuoria tupakka- ja nikotiinituotteille altistumiselta.

Koska tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö on haitallista terveydelle, on erityisesti nuoria pyritty systemaattisesti suojelemaan näiltä tuotteilta. Keskeisimmät tupakkatuotteita säätelevät lait ovat tupakkalaki, laki tupakkaverosa sekä Euroopan unionin tupakkatuotedirektiivi.

Tupakkalain tavoitteena tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppuminen

Tupakkalain tavoitteeksi on asetettu nikotiinituotteiden käytön loppuminen Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaisi, että alle viisi prosenttia aikuisväestöstä käyttäisi tupakka- ja nikotiinituotteita päivittäin. Viimeisin voimassa oleva tupakkalaki tuli voimaan 1.8.2025.

Tupakka- ja nikotiinituotteiden säätely Suomessa

Suomen ensimmäinen tupakkalaki tuli voimaan 1977. Lisäksi Suomi on ollut ensimmäinen maa, jossa tupakoinnin loppuminen on kirjattu lain päämääräksi. Tupakkalain voimaantulosta lähtien lainsäädäntöä on kehitetty systemaattisesti, mikä onkin johtanut tupakkatuotteiden käytön vähenemiseen.

Keskeisiä säädeltäviä asioita ovat tupakkatuotteiden ominaisuuksien lisäksi niiden myynnin säätely (myyntipaikat, ostajan ikä), mainontakielto sekä tuotteiden esilläpitoa ja tupakkatuotteiden käyttöpaikkoja koskevat rajoitukset.

Tupakkaverojen myötä tupakkatuotteiden hinta pyritään pitämään korkeana. Korkea hinta estää erityisesti nuoria aloittamasta tupakkatuotteiden käyttöä. Alle 18-vuotias ei saa lain mukaan pitää hallussa mitään tupakka- tai nikotiinituotetta.

Nuorten suojelun näkökulmasta tärkeää on se, ettei alle 18-vuotias voi myöskään ostaa tupakka- tai nikotiinituotteita eikä hänelle saa niitä luovuttaa.

Koska tupakansavu vahingoittaa myös tupakoivan lähellä olevaa, tupakointia on 1990-luvulta rajoitettu julkisissa tiloissa: työpaikoilla, kulkuneuvoissa, elokuvateattereissa ja 2000-luvulla ravintoloissa.

Nuuskan myynti on Suomessa laitonta ja myös nuuskan välittäminen/luovuttaminen on laissa kiellettyä.

Missä tupakointi on kielletty Suomessa?

Tupakointi on Suomessa kielletty monissa paikoissa, jotta suojellaan ihmisten terveyttä ja vähennetään altistumista tupakansavulle. Tässä on ajantasainen lista tupakointikielloista:

Sisätiloissa

  • Julkisissa sisätiloissa, kuten virastoissa ja kauppakeskuksissa.
  • Työpaikkojen sisätiloissa.
  • Kouluissa, oppilaitoksissa ja päiväkodeissa.
  • Julkisissa kulkuneuvoissa (esim. bussit, junat) ja asemilla.
  • Asuintalojen yhteisissä tiloissa, kuten rappukäytävissä ja saunatiloissa.
  • Tupakointi on kielletty yksityisautossa, jos kyydissä on alle 15-vuotias lapsi.

Ulkotiloissa

  • Leikkikentillä ja urheilukentillä.
  • Julkisilla uimarannoilla touko–syyskuussa.
  • Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ulkotiloissa.
  • Lastensuojelulaitosten ja nuorten mielenterveyshoitoa tarjoavien laitosten ulkoalueilla.
  • Yleisissä tilaisuuksissa, kuten katsomoissa ja tapahtumien seuraamispaikoilla.

Nuuska ja muut savuttomat tuotteet

  • Nuuskan ja muiden savuttomien tupakkatuotteiden käyttö on kielletty:
    • Päiväkodeissa
    • Kouluissa ja oppilaitoksissa (sisä- ja ulkotiloissa)

Tupakkalaki 1.8.2025 alkaen:

Tupakkalain alaisuuteen kuuluu 1.8.2025 alkaen tupakkatuotteet, sähkösavukkeet, nikotiininesteet sekä savuttomat nikotiinituotteet, johon nikotiinipussit kuuluvat. Lisäksi tupakkalakia on päivitetty tupakan vastikkeiden osalta. Päivitys koskee muun muassa nikotiinittomia sähkösavukkeita eli vape-laitteita, energianuuskaa ja yrttisavukkeita.

Tupakkalain muutoksilla ei ole vaikutusta lääkelain alaisiin nikotiinivalmisteisiin.

Nikotiinipusseja koskeva sääntely

Nikotiinipusseja on jo ennen lakiuudistusta koskeneet kiellot markkinnoista, esillepanosta ja myynnistä alaikäiselle pysyvät voimassa. Uuden lain myötä nikotiinipussit ja niitä läheisesti muistuttavat tuotteet määritellään savuttomiksi nikotiinituotteksi. Nikotiinipussien hallussapito on kielletty alle 18-vuotiailta. Lisäksi nikotiinipussien käyttö on kielletty esikoulujen, peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten sisä- ja ulkotiloissa. Käyttökielto ulottuu myös päiväkoteihin ja leikkikentille.

Nikotiinipusseja ei saa myydä verkon välityksellä Suomessa tai Suomen ulkopuolelta. Yksityishenkilö ei saa hankkia nikotiinipusseja postitse Suomen ulkopuolelta.

Helmikuun 1. päivästä 2026 alkaen nikotiinipussien nikotiinimäärä ei saa yli 16,6mg/g ja sallitut maut ovat tupakan maku, minttu ja mentoli.

Elokuun 1. päivän 2026 jälkeen nikotiinipussien pakkaukset tulee olla yhdenmukaiset ja niissä tulee olla pakolliset merkinnät, mm. suomen- ja ruotsinkieliset terveysvaroitukset.

Tupakan vastikkeita koskeva sääntely

Tupakkalaissa nikotiiniton kertakäyttöinen sähkösavuke eli vape, energianuuska ja yrttisavykkeet lukeutuvat tupakan vastikkeiksi. 1.8.2025 alkaen tupakan vastikkeiden hallussapito on kielletty alle 18-vuotialta.

Oppilaitokset – mitä laki sanoo tupakka- ja nikotiinituotteista?

Tupakkalaki suojaa nuoria tupakka- ja nikotiinituotteiden käytöltä. Kouluissa ja oppilaitoksissa tupakka- ja nikotiintuotteiden käyttö on kielletty.

Mitä kielto tarkoittaa käytännössä?

  • Tupakointi, nikotiinipussien, nuuskan ja sähkösavukkeen käyttö on kielletty.
  • Kielto koskee kaikkia oppilaitoksen tiloja ja ulkoalueita.
  • Kielto koskee kaikkia; opiskelijoita, henkilöstöä, oppilaitoksessa vierailevia.
  • Kielto on voimassa myös oppilaitoksen toiminta-aikojen ulkoupolella.

Lisäksi kaikkien tupakan vastikkeiden (ml. kertakäyttöisten nikotiinittomien sähkösavukkeiden) tuominen kouluun tai oppilaitokseen on kielletty on perusopetuslain, lukiolain ja ammatillisesta koulutuksesta annetun lain nojalla.

Miksi tämä on tärkeää?

  1. Suojellaan erityisesti nuorten altistumista tupakka- ja nikotiniituotteille.
  2. Oppilaitoksen toimintatavat antavat esimerkkiä nikotiinittomuudesta ja terveellisistä elintavoista.
  3. Tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö on terveydelle haitallista. Nuorilla se vaikuttaa lisäksi mm. aivojen toimintaan ja mielen hyvinvointiin.

Mitä oppilaitos voi tehdä?

Kouluyhteisön ja sen oppilaiden nikotiinittomuuden tukeminen kuuluu kaikkien kouluyhteisössä työskentelevien aikuisten tehtäviin. Kaikki henkilökunnan jäsenet toimivat roolimalleina oppilaitoksessa. Oppilaitoksissa tulee olla selkeät tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön kiellosta kertovat opasteet ja oppilaitoksen johdon on tiedotettava kiellosta oppilailleen ja henkilökunnalleen. Lisäksi johdon tulee ohjeistaa henkilöstöä puuttumaan tuotteiden käyttöön. Koulun nikotiinittomuus kannattaa kertoa kouluun tuleville uusille työntekijöille sekä uusille oppilaille / opiskelijoille.

Opiskeluhuollolla on tärkeä osa koulun nikotiinittomuuden kehittämisessä. Laajat terveystarkastukset tarjoavat hyvän mahdollisuuden oppilaiden ja heidän kotiensa nikotiinittomuuden tukemiseen. Olisi myös tärkeää, että opiskeluhuolto tukisi oppilaita tuotteiden käytön lopettamisessa. Työnantajan on myös tärkeää tukea henkilöstön tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön lopettamisessa.

Miten puuttua tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttöön oppilaitoksessa?

Oppilaitoksen järjestyssääntöihin tulisi sisällyttää tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttökielto sekä määritellä käyttökiellon rikkomista seuraavat oppilashuollolliset toimenpiteet sekä kurinpitokeinot. Jos alaikäisellä nähdään tuotteita, rehtori tai opettaja saa ottaa tupakka- tai nikotiinituotteen oppilaalta tai opiskelijalta haltuunsa. Haltuunotossa ei saa käyttää voimakeinoja eikä oppilaan tavaroita saa tarkistaa. Haltuun ottamisesta on ilmoitettava alaikäisen oppilaan tai opiskelijan huoltajille.

Jos joku käyttää tupakka- tai nikotiinituotteita oppilaitoksen sisätilassa tai sen käytössä olevalla ulkoalueella eikä kehotuksesta huolimatta lopeta käyttöä, oppilaitoksen edustaja saa poistaa henkilön oppilaitoksen alueelta, jollei poistamista voida pitää kohtuuttomana. Jos ulkopuolinen henkilö rikkoo tupakointikieltoja, oppilaitoksen edustaja ei voi tupakkalain nojalla käyttää voimakeinoja tupakoinnin estämiseen tai henkilön poistamiseen oppilaitoksen alueelta. Oppilaitosympäristön nikotiinittomuuden tukeminen ja havaittujen tuotteiden käyttötapausten kirjaaminen on tärkeää. Valvira ja Opetushallitus on päivittämässä koulujen ja oppilaitosten ohjeistuksia uuden tupakkalain myötä.

 

Maksuttomia työkaluja oppilaitoksen nikotiinittomuuden tukemiseen

FressisEdu – Nikotiiniton amis- toimintamalli

 

Lähteet:

Valvira: Tupakkalaki muuttuu 1.8.2025 – mitä pitää huomioida nikotiinipussien myynnissä?

Sosiaali- ja terveysministeriö: Nikotiinipussien myyntiä ja markkinointia säännellään jatkossa tiukemmin.

Opetusalan Ammattijärjestö OAJ: Kuusi lakiuudistusta lukuvuoden alkuun – katso, mikä muuttuu!

Finlex: Laki tupakkalain muuttamisesta